Kesätoiminta lähenee loppuaan

Ihana kesäkuu lähenee loppuaan. Olemme ehtinyt tekemään kuukauden aika yllättävän paljon;

Fudistoiminta on pyörinyt koko kuukauden ajan vihreällä kentällä, jonka aikana on pidetty turnauksia, pelattu minifudista, meidän junnut voitti Nuta Cupin (jota juhlittiin eilen), sekä tänään tulee muutama joukkue ympäri Helsinkiä pelaamaan tänne yhdessä Ruohiksen poikien kanssa.

Uutena juttuna meillä oli päiväleirit, jotka pyörivät kaksi ensimmäistä viikkoa. Silloin kävimme Fallkullan kotieläintilalla, melomassa sekä rakentamassa lauttaa Kallahden seikkailutalolla, Korkeasaaressa jonne matkasimme vesiteitsen, Mustikkamaan Korkee köysiradoilla kiipeilemässä, sekä Sealifessa, Suomenlinnassa ja Salmisaaren kiipeilyseinillä.

Lisäksi meillä on Nuta toimintaa ollut koko ajan toiminnassa. Olemme pelanneet lautapelejä, pingistä, ilmakiekkoa, Unoa, fifaa ja mölkkyä. Lisäksi olemme lakannut kynsiä, katsoneet leffoja, värittänyt, piirtänyt sekä kävimme Pihlajiston nuorisopuistossa treenaamassa graffitien tekoa. Lisäksi joka päivä olemme pitäneet kesätietovisaa taikka keeesääääbiinngooaaaa.

Eilen siis juhlittiin poikien voittoa ja samalla pidimme nutan päättärit. Pelasimme vesisotaa lipunryöstön merkeissä, kaksi kesätyöntekijää, Eliisa ja Tomi, tekivät pinjatan jota lapset saivat vuorollaan käydä yrittämässä särkeä sitä. Lisäksi oli minifudista ja herkkuja tarjolla.

Näissä tunnelmissa olemme vielä päivän auki ja sitten jäämme kesälomalle. Palaamme taas syksyllä asiaan.

Ihanaa ja aurinkoista kesää teille kaikille!