Syksy saapuu, saavu sinäkin nutalle!

Ruoholahden nuorisotalolla on jälleen elämää, kun ovet ovat auenneet kesän leirien ja lomailujen jälkeen. Ovet aukenivat alakoululaisille 9.8, mutta iltakävijät saavat odottaa vielä hetken, kunnes iltatoiminta pyörähtää käyntiin 27.8. Monet tarkkaisilmäiset huomaavatkin, että kyseessä on maanantai ja kyllä! Olemme nykyään auki myös iltanuorille maanantaisin! Jippii!

Nuoriso-ohjaajamme ovat mukana ryhmäyttämässä alueen seiskaluokkalaisia elokuussa, ja monet uudet seiskaluokkalaiset ovat päässeet tutustumaan nuorisotaloon, sen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja leikkimään ohjaajien ja tukarien  kanssa montaa uutta hauskaa leikkiä. Seiskojen hupi ei kuitenkaan lopu ryhmäytyspäivän jälkeen, vaan syksyn ensimmäinen lauantai-aukiolo on omistettu ainoastaan seiskoille. Laittakaahan kaikki alueen seiskat kalentereihinne 25.8!

Ryhmäytysten takia nuorisotalo on elokuussa auki hieman poikkeuksellisesti ja tällä hetkellä aukiolomme ovat seuraavat:

Varhaisnuoret: Ma-Pe klo 14.00-16
Iltanuoret: Tervetuloa 27.8. klo 17.30

Muistathan seurata meitä myös sosiaalisessa mediassa, johon nuoriso-ohjaajat päivittelevät aikatauluja, tapahtumia ja muuta tärkeää sekä vähemmän tärkeää materiaalia.

Facebook: Ruoholahden nuorisotalo
Instagram: ruoholahden_nuorisotalo

 

Syysterkuin,

Maria, Nuoriso-ohjaaja