Soppaperjantai ja lauantai

Tule kokkailemaan yhdessä nutan ohjaajien kanssa ja nauttimaan ilmaisesta (vaatii  jäsenkortin) safkasta sekä hyvästä seurasta!

Ruoholahden nuorisotalo saa Alepa Ruoholahden kaupasta kaksi kertaa viikossa ruokatavaroita, joista on päivämäärä menoSSA, tuote on kolhiintunut tai joskus kuorma on tuonut vääränmerkkistä tuotetta. Näistä nuoret saavat leipoa ja tehdä ruokaa yhdessä ohjaajan kanssa taikka ilman. Pyrimme kuitenkin AINA tekemään ruokaa sen verran että KAIKKI talossa olijat saisivat herkutella yhdessä leipureiden kanssa. Huomioidaan tietenkin itse tekijät, jotka saavat lähes aina suuremman siivun.

Jos inspiraatio iskee, niin kannattaa asia ottaa puheeksi edellisenä päivänä, meidän lihatuotteet ovat kaikki pakkasessa ja niiden sulattaminen vie aikaa. Leipominen onnistuu saman tien jos tarvittavat elintarvikkeet löytyvät kaapista.

Kaikki innokkaat nuoret, ei muuta kuin testailemaan rajojaan!